Friday, September 28, 2012

Ravintolapäivän skräppäys

Otin osaa ensimmäistä kertaa tänä vuonna ravintolapäivään, kun jopa täällä meidän piskuisessa Hämeenlinnassa oli muutama pop-up ravintola laitettu pystyyn. Seuraksi sain rakkaan ystävän jo edellisenä iltana, ja käytiin myös vähän kuvailemassa läheisellä pellolla auringon laskiessa. Ihanaa!

Tottakai meillä oli kamerat mukanamme kaupungilla syödessämme, ja halusin nämä skräpätä talteen. Yksinkertainen lopputulos mielyttää silmää.


Säläpussista löytyi paperinpalat samoin tuo ihana pilvivellumi. Kuvat printtasin valmiiksi sopivan kokoisiksi. Pahvinen &-merkki sai pintaansa mustaa maalia, muuten aakkoset tarroja. Vähän mustaa kynää ja valkoista mistiä roiskeina lisäksi.


Thursday, September 27, 2012

Onnittelukorttipläjäys

Varoitus. Paljon kuvia ja vähän asiaa tässä postauksessa :) Kesän mittaan valmistuneita kortteja esille tässä postauksessa oikein olan takaa.


Perhosboordi on leimattu paperille ja leikelty irti ja kohotettu tarrapaloilla paperisuikaleen päälle. Aakkostarrat on AC:lta Dear Lizzyn Neopolitania.


Tässä taka-ajatuksena oli vain tuhlata mahdollisimman paljon kukkia :) Turkoosit "helmet" tehty Pearl Makerilla.


Tähän korttiin tulikin sitten aika paljon kerroksia, ja painoa sen mukana kortille ihan kiitettävästi... ohops.


AC:n Amy Tangerinen pirteillä herkuilla ja Hero Artsin taustaleimalla syntyi tällainen aurinkoinen kortti. Kamera on leikattu paperiarkista.

´

Ihastuin tuohon rosetti stanssiin tosissani kun sain muutaman rullata Skräpteekin Miian stanssilla Hämeenlinnan elokuisessa tapaamisessa. Sulat on mun uusin hurahdus, ihania!


Tällainen suloinen tyttömäinen onnittelukortti meni työkaverille tilauksesta. Helmenpuolikkaat värittelin sopiviksi Copiceilla.


Toinen rosettikortti, taustaleimasin on Penny Blackin ihanuus.


Tässä pääsi testiin uusi EK:n siksak boordileikkuri. Tytteli on TGF:n leimasin. nämä värit on kyllä erikoiset, ihanat ja kamalat yhdessä. Hassua.


Viimeisestä kortista on hävyttömän huono kuva kiireessä konttorilla napattu, kun kortti oli jo menossa eteenpäin sankarille. Tykin on piirrustellut lahjakas elinarsku tilauksesta :)

Wednesday, September 26, 2012

P*skarteluhaaste #156

Tällä viikolla on taas ihanan Bingon aika P*skarteluhaasteessa. Ihanoita väriyhdistelmiä löytyi tästä ruudukosta vaikka muille jakaa, mutta pinkki-kraft-keltainen pisti mulla ensimmäisenä silmään.


Värikoodilla syntyi tällainen perusonnittelukorttiloinen. Kaikki tarvikkeet jostakin varastojen kätköistä, joskus on hyvä käyttää vanhempiakin juttuja :D

Monday, September 24, 2012

Kukkaoksaleima tehokäytössä

Hankin jonkin aikaa sitten muutaman Stampendouksen kukkaoksaleiman. Laitoin sitten toisen heti tehokäyttöön, tässä esiteltäväksi tulokset.

Leimasin kuvat Stazonilla, jotta muste ei tuhriintuisi kun värittelen distress inkeillä ja vedellä.







Leima oli siis hurjan monikäyttöinen ihan näin pikaisenkin testailun perusteella! Kukkaoksa tuntuu taipuvan kaikkiin kokeilemiini ideoihin mainiosti, enkä oikein osaa sanoa mistä näistä tykkäisin eniten, kaikki toimii. :D Jee!

Wednesday, September 19, 2012

P*skista jälleen #155

Keskiviikkohan se taas on täällä, on siis aika julkaista uusin P*skarteluhaaste. Tällä kertaa leikitään tyllillä/harsolla. Päädyin skräppäämään talvisen leiskan epätalvisella tehostevärillä.



Pinkistä tyllistä tein nitomalla sitä kasaan tuollaisen hörhöisen boordin kuvan alle. Tausta on tehty valkoisella maalilla ja Studio Calicon sabluunalla sotkemalla.  Reunoille leikkasin kuviot Martha Stewartin leikkurilla ja korostin reunat valkoisella kynällä piirtäen. Mun valkoinen kynä on muuten Sakuran Gelly Roll -kynä, sitä kyseltiin muutama postaus sitten kommenteissa :) Tarinointilappunen on Amy Tangerinen Sketchbook- sarjasta.

Talvi- sana on huopa thickersseillä tehty, ihana sanat erilaisista valkoisista aakkoseteistä, jotka värjäsin copiceilla. Tähtiwashi sopi väreihin, ja täytyyhän nyt joka leiskassa vähän washia olla. Lisänä vähän erivärisiä blingejä sinne tänne ripoteltuna.


Sain jonkin aika sitten Anniskalta tällaisen ihanan post-it lappusen, kiitos hirmuisesti. Kovasti lappunen tuntuu jo pyörivän täällä blogistaniassa, ja olisi ihan liian vaikeaa jakaa sitä eteenpäin... eli olen tylsä, enkä jaa. Kaikkihan sen ansaitsivat! :D

Friday, September 14, 2012

Perusskräppäystä

Mulla oli x-määrä koulukuvia mun vanhemmasta kummitytöstä, jotka halusin jotenkin skräpätä muistiin. Koska pelkkien koulukuvien skräppäämisestä en saanut otetta, niin lisäsin kasaan vielä tällaisen rennon poseerauskuvan suurinpiirtein noilta samoilta ajoilta.


Taustalle leimasin Penny Blackin leimalla kuviota ja liimasin raidallisen kuviopaperin siihen päälle. Sen alareunan olen leikannut EK:n boordileikkurilla muotoon. Kuvat halusin asetella hieman epätasaisesti, kun ne kerran kaikki oli vähän erikokoisiakin. Joidenkin kuvien reunoilla oli jotakin kehystä, mutta halusin leikata ne pois, jotta ne edes jotenkin toimisivat keskenään sivussa. Tarrakuvat (nuo pienimmät) oli kaikkein hankalimpia saada mallattua sivuun. Tuo tarinointilappunen auttoi asettamaan ne jotenkin miellyttävästi. Kolmea washiteippiä tuli käytettyä, mä vaan niin tykkään niistä. Perhoset on leikelty Martha Stewartin leikkureilla. Lisänä sitten vain parit puolihelmet ja helmipiikkiä. Hyvin perusskräppäystä, mutta tällaista on joskus ihan mukava tehdä. Vaihtelu on myös askartelun suola :)

Wednesday, September 12, 2012

P*skarteluhaaste #154

Tämän viikon P*skiksessa on aiheena resepti: 1 nauha, 2 paperia, 3 perhosta. Eipä sitä korttiin paljon muuta tarvitsekaan :)



Leimakuva ja muste on Hero Artsin, paperit jämäpussista ja nauha ikivanhaa ihanaa ruudullista. Pari timanttia perhosiin ja nauha rusettille. Leimakuvan olen kohottanut pohjasta kohotarrapaloilla. Aika yksinkertaista.

Wednesday, September 5, 2012

P*skis #153

Ei muuta kun uutta P*skarteluhaastetta vaan kehiin sitten, se on meinaan taas keskiviikko aamu täällä! Akkostarroilla olisi tarkoitus tällä kertaa leikkiä, ja saa niitä käyttää ihan perinteisestikin, kunhan niitä vaan työssäsi on.


Mulla on tarvetta kummitytön synttärikortille, ja halusin tehdä sellaisen rennon ja nuorekkaan kortin, jossa olisi paljon värejä. No tässä on. Jokainen aakkostarra on erilainen ja erivärinenkin. Tausta on tehty suoraan korttipohjaan maskien avulla niin, että ensin on maskattu reunat kokonaan peittoon. Sitten säteittäin ensin leimattu kuviota mustalla ja sitten suihkutettu väriä päälle. Edellinen säde aina suojaan maskin alle, ennen seuraavan käsittelyä. Violettia mistiä mulla ei ollut, joten suihkasin ensin sinisellä ja sitten punaisella suihkeella.